Siirry pääsisältöön

Uuden äärellä


Olen ollut gerontologisessa sosiaalityössä reilut viisi vuotta. Asiakkaat ovat ikääntyneitä helsinkiläisiä, joiden elämäntilanteissa on haasteellisuutta erinäisistä syistä johtuen. Pyrimme tukemaan heitä parhaamme mukaan siten, että heidän elämänsä olisi mahdollimman hyvää - mitä hyvä elämä heistä itse kullekin sitten tarkoittaakin.

Tulin Helsingin kaupungille erityissosiaalityöntekijän virkaan joulukuussa 2016. Tuolloin minulla oli paljon uutta opeteltavaa. Ihmisten kanssa toimiminen oli toki tuttua, mutta minulla ei ollut tuttuja, olemassa olevia verkostoja ja myös viranomaisena toimiminen oli vielä aika uutta. Muistan vieläkin, miten opettelin tuntemaan uusia alueita kaikkine katuineen, menin mukaan uusiin verkostoihin ja opettelin erilaisten järjestelmien käyttöä.

Syksyllä 2019 vaihdoin johtavan sosiaalityöntekijän virkaan. Olin jälleen monen uuden asian äärellä. Vaihdoin uudelle maantieteelliselle alueelle sekä tutustuin uuteen tiimiin ja yhteiseen työskentelyyn siinä itselleni uudessa esihenkilön roolissa.  

Olen viihtynyt työssäni hyvin ja koen sen antoisana. Tylsää ei ole ollut yhtenäkään päivänä eikä aika ole milloinkaan tullut pitkäksi. Olen saanut hyödyntää omaa osaamistani ja samalla myös haastaa itseäni uusien asioiden äärellä. Olen saanut kokea työni merkityksellisenä niin yksilöiden ja perheiden elämänlaadun vahvistamisen kuin myös yhteiskunnallisesta näkökulmasta tarkastellen. Olen myös päässyt osaksi verkostoja ja löytänyt mahtavia tyyppejä, joiden kanssa edistää asioita ja käydä antoisia keskusteluja. Myös haasteellisia tilanteita on toki tullut vastaan ja niitäkin ollaan yhdessä funtsittu ja ratkaisuja löydetty. 

Nyt olen jälleen uuden äärellä. Pitkän harkinnan jälkeen hain ja tulin valituksi uuteen tehtävään, jossa pääsen keskittymään omaishoidon kehittämiseen Helsingin kaupungilla ikääntyneiden palveluissa. Tällä kertaa tehtäväni on toimia projektipäällikkönä ja yhdessä työparin sekä verkostojen toimijoiden kanssa kehittää ikääntyneiden palveluissa omaishoitoa siten, että omaishoitoperheiden tukeminen on mahdollisimman toimivaa ja perheiden elämänlaatua vahvistavaa. Koen myös tulevan tehtäväni olevan merkityksellinen. Uskon sen tarjoavan myös sopivasti pähkinöitä purtavaksi.

Olen nykyisessä tehtävässäni päässyt jo perehtymään aiheeseen ja käynnistämään tätä kehittämistyötä. Toki omaishoito aihealueena on jo pitkältä ajalta minulle tuttua. Nyt on hienoa pystyä keskittymään tähän aiheeseen kokopäiväisesti. Aloitan tehtävässä huhtikuussa ja projekti kestää ensi vuoden loppuun asti. Odotan innolla mitä projektissa tulee tapahtumaan ja teen varmasti kaikkeni hyvän lopputuloksen saamiseksi. Olen kiitollinen minulle osoitetusta luottamuksesta.

On itselleni uutta päästä viranomaisena keskittymään kehittämistyöhön kokopäiväisesti. Aiemmin viranomaisena tekemääni kehittämistyöhön on aina liittynyt suora asiakastyö tai henkilöstöhallinnon tehtävät. Jännittävää siis nähdä millaista kehittämistyö tulee tässä uudessa positiossa toimien olemaan.

Aika projektissa hurahtanee nopeasti. Jännittävää :) 




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kokemuksia Pori Jazz -festivaaleilta

Pori Jazz -festivaali järjestettiin tänä vuonna jo 55. kertaa nyt heinäkuun 8. - 16. päivänä. Kahtena edellisenä vuonna tapahtuma on jouduttu perumaan koronapandemian takia.  Syystä tai toisesta minun ei ole koskaan aiemmin tullut  lähdettyä kokeilemaan tätä tapahtumaa. Nyt kuitenkin innostuin osallistumaan ja hyvä niin. Enemmän tietoa tapahtumasta löydät  tapahtuman kotisivuilta . Ennakkovalmisteluja Katsoin sääennustetta muutama viikko ennen tapahtumaa ja sää näytti lupaavalta. Mitä lähemmäksi tapahtuma tuli, sitä huonommalta alkoivat ennusteet sään suhteen näyttää. Lopulta oli todettava, että ehkä mekko ei sitten kuitenkaan ole paras asuvalinta. Lähtöä edeltävä päivä menikin sitten tehtäessä ennakkovalmisteluja, kun piti lähteä hankkimaan vesisateen kestäviä kamppeita. Kävin ostamassa keltaiset kumpparit ja sadeviitan. Päädyin hankkimaan myös vedenkestävän pussukan, johon voin laittaa kuivuutta edellyttävät jutut, kuten puhelimen latausjohdot ja vara-akut. Hankkiessa edellisellä ker

Ihmisen läheisyyden kaipuu

Ympärilläni on paljon läheisiä, rakkaita ihmisiä. Heidän kanssaan saan jakaa elämän iloja ja suruja, arkea ja juhlaa. Se ei kuitenkaan sulje pois toisenlaista ihmisen, parin läheisyyden tarvetta. Toisen ihmisen kosketuksen tarvetta. Eron jälkeen olen paljon miettinyt uuden parisuhteen tarvetta. Haluanko sellaisen ja jos haluan, niin millaisen? Kun jää pois parisuhteesta yli 30 vuoden jälkeen, on ollut paljon opeteltavaa yksin olemisessa sekä omasta suhteesta uuden parisuhteen muodostamiseen.  Oman taustani vuoksi minun on vaikeaa ymmärtää, miten osa ihmisistä kykenee siihen, ettei heillä ole milloinkaan parisuhdetta. Tavallaan arvostan heitä siitä, että he pystyvät tähän heidän omana valintanaan. Toki aina se ei ole ihmisen oma valinta. Koen itseni sellaiseksi, joka kuitenkin lopulta kaipaa parisuhdetta. Toki olen omana itsenäni kokonainen, mutta jokin minussa kaipaa toista ihmistä lähelleni. Voi olla, että jossakin kohtaa elämääni ei tätä kaipuuta enää ole. En tiedä vielä. Vai

On se ihanaa. Treeni.

Aloitin crossfit'in treenaamisen syksyllä 2019 palattuani ystäväni luota Varsovasta. Tuolloin itselläni ei ollut lajista mitään aiempaa omaa kokemusta. Kaipasin jotain uutta ja minut omalta mukavuusalueeltani ulos kuljettavaa liikunnallista tekemistä vahvistaakseni terveyttäni. Ihastuin lajiin heti ja hyvällä tapaa koukutuin siihen.  Treenasin lajia aika intensiivisesti pari vuotta ja sitten ote siihen alkoi vähän katkeilla. Huomasin, että kilpailuviettini alkoi olla vähän liian vahvaa, kun skabasin itseäni vastaan. Treeneihin alkoi liittyä vähän liikaa stressiä. Ajatuksenani oli kyllä ottaa sopivan rauhallisesti, mutta jotenkin se alkoi mennä överiksi. Sitten muutin vielä toiseen paikkaan ja ajankäytössä alkoi tuli haasteita. Koronahässäkkä toki toi sitten vielä oman twistinsä. Lopulta treenaaminen alkoi olla aikalailla vähissä. Näin jälkikäteen ajatellen, ehkä tuo tauko vaan oli siinä kohtaa tarpeen.  Lopulta kuitenkin sain tarpeekseni treenaamattomuudesta ja kunnon heikkemisest