Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on kesäkuu, 2021.

Salilla jälleen

Jäin cross fit -salilta tauolle helmikuun alussa. Sen jälkeen kävin perussalilla treenaten omia polkujani. Tähän ratkaisuun johti oikeastaan se, että cross fit -sali oli kaukana töistäni ja kotoani, joten lopulta talven synkkyydessä alkoivat käynnit olla ylivoimaisia.  Nyt päätin jälleen hankkiutua takaisin vanhalle salille . Asun siinä lähellä ja muutoinkin valoisa aika ja loma helpottavat treenaamiseen paneutumista. Täytyy myöntää, että tämä on ollut kyllä aivan oikea valinta. En ole niitä ihmisiä, jotka treenaavat samalla sykkeellä yksikseen. Tai no, kyllä mä treenaamassa olen käynyt, mutta cross fit -treenaaminen on mielestäni monipuolisempaa kuin salitreeni yksistään. Lisäksi on ollut jälleen ilo huomata, miten salilla on upeita valmentajia ja kanssatreenaajia. Hyvällä ilmapiirillä ja toisten aidolla kannustamisella on mielestäni tosi suuri vaikutus myös omaan treenaamiseeni. Nautin nyt tästä kyllä ihan täysillä.  Aiemmin jännitin salilla aika paljon tasotestejä . Sinänsä ihan tur