Jälleen on uusi vuosi. Ja aika uusille kujeille. Uuden vuoden aloittamisessa on aina jotain jännää ja taianomaista. Ihan kuin uusi alku - hyvässä mielessä. Joka vuosi uusi alku. Uuden vuoden vaihteessa puhutaan monasti lupauksien tekemisestä tulevalle vuodelle. Itse en enää lupauksia ole tehnyt. Salilla kuitenkin niitä kysyttiin, ja sanoin kevään tavoitteeni olevan se, että pystyn jälleen tekemään boxihyppyjä. Tein kyllä niitä aloittaessani salilla reilu vuosi sitten. Jotain kuitenkin tapahtui ja enää en niitä ole uskaltanut tehdä. Siinäpä siis hyvä tavoite keväälle. Aina sitä sen verran on hyvä itseään haastaa, jottei jää paikoilleen junnaamaan. Ajattelin muutoinkin tehdä treenaamiseen muutaman muutoksen. Olen tähän asti treenannut pääasiassa ohjatuilla tunneilla eikä itsenäinen harjoittelu oikein aiemmin ole napannut. Ryhmässä on innostavaa harjoitella, mutta toisaalta siitä puuttuu vapaus mennä omassa tahdissa. Ajattelin siis lähteä kokeilemaan salilla tehtäviä itsenäisiä harjoi
Arjessa olemista ja ihmettelyä.