Ostin Kallion kotini pelkkien kuvien perusteella. Joku sanoi, että niin ei hyvä juttu. No, niin minä kuitenkin tein ja valintani osui aivan oikeaan. Pari vuotta on vierähtänyt täällä nopeasti ja olen ollut valintaani tyytyväinen. Kotini on pieni tai "kompakti", kuten sitä olen myös kuvaillut. Olen viihtynyt täällä mainiosti. Lähellä on keskusta ja meren ranta. Kulkiessani Hesaria ja näitä muita katuja pitkin, näen monenlaista elämää. Meillä jokaisella omanlainen. Monen monta kertaa olen tullut yöllä kävellen kotiin keskustassa juhlitun yhteisen illanvieton jälkeen. Kaikelle on kuitenkin aikansa ja paikkansa. Tässä kohtaa on aikani siirtyä täältä jonnekin toiseen maisemaan. Minne, sitä en vielä tässä kohtaa tiedä. Aika näyttää. Pakkaan jälleen kamani ja lähden katsomaan uusia maisemia. Nopeasti on mennyt aika myös #elämäkuntoon -projektissani, jonka aloitin viime vuoden elokuussa. Nykyisin treenaan kuudesti viikossa ja huomaan koukuttuneeni siihen myönteisesti. Olenkin a
Arjessa olemista ja ihmettelyä.