Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on helmikuu, 2020.

Paluu kokkailun äärelle

Muutettua omilleni, on ruuanlaittoni ollut melkoisen vähäistä. Ja kun katsoo keittiöni varustusta, niin on voi olla vaikeaa uskoa, että olen aiemmin pyörittänyt viiden hengen taloutta. Ruokailuvälineet ovat vähäiset ja samoin myös esimerkiksi mausteet. Kun saan lapset luokseni syömään, tuovat he tullessaan ruokailuvälineitä, jotta saamme kaikki syötyä samaan aikaan.  No, pidän haasteista. Ja aivan kuten aiemmin opettelin pitämään juoksemisesta, on nyt tavoitteenani oppia pitämään ruuanlaitosta.  Tähän on johtanut ajatus siitä, että haluan mahdollisimman terveellistä ruokaa ja toisaalta olen täysin puutunut eineksiin. Sinänsä kykenen kyllä tekemään ruokaa ja uskon, että osaankin sen suhteellisen hyvin. Ainakin ruuallani on viisi henkeä pysynyt hengissä ja kasvanut hyvin. Mutta tosiaan, varsinaista paloa kokkailuun ei minulla ole ollut ainoastaan itselleni ruokaa tehdessä. Silloin kyllä, kun saan lapset luokseni syömään, kytkeytyy minussa automaattisesti päälle mammeli kokkaa -moodi ja

Innostusta ja vaiherikasta menoa

Tiedätkö sen tunteen, kun kuulet toisen kertovan sinulle innostuneena jostain asiasta? Kuuntelet hetken ja huomaat jo itsekin toisen innostuksen tarttuneen sinuun. Pian oletkin jo mukana jakamassa innostusta ja ideoimassa tulevaa. Olen helposti innostuvaa tyyppiä ja auliisti jaan innostustani muiden kanssa. Toisaalta innostumisessa on se riski, että aina tulee uusia innostavia asioita eikä kaikkea pysty millään pitämään matkassa mukana. Silloin tietty tulee tehtyä karsintaa ja osa asioista jää väistämättä matkasta, vaikka ne kuinka innostavia olisivatkin. Elämässä tulee eteen myös niitä tilanteita, jolloin innostus syystä tai toisesta notkahtaa, vaikka niin ei haluaisikaan käyvän. Voi vaikka käydä niin, että kun on päässyt liikkumisen virtaan, niin sairastuminen katkaisee hyvän flown tai sitten tulee muita kilpailevia tekijöitä elämään. Silloin uudelleen käyntiin pääseminen voi tuntua ylivoimaiselta. Olen tässä tahkonnut nyt puolisen vuotta uuden elämäntavan opettelemiseksi ja