Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on tammikuu, 2020.

Kropan ja psyyken muokkautumisen prosessissa

Viiden kuukauden taival tehtynä. Prosessi on kyllä kiinnostava. Siinä missä kehoni oppii toimimaan tarkemmin ja tehokkaammin, myös psyyke muokkautuu samalla. Prosessin myötä olen oppinut uutta itsestäni sekä suhteestani toisiin ihmisiin ja asioihin, tekemiseen. Tuntuu, että elämäni muodostuu yhä selkeämmäksi. Elämäni tärkeät perusasiat erottuvat aina vaan vahvemmin arjen moninaisuudesta. Projektin myötä olen saanut elämääni nautintoa itseni kehittämisestä ja voittamisesta myös liikunnallisilla kentillä. Itsensä asettaminen epämukavuusalueelle voi vaikuttaa kliseiseltä, mutta oikeasti se on tuonut mukanaan minulle tyydytystä. Olen saanut huomata, että onnistuessani olen entistä vahvempi. Toisaalta, jos en saavutakaan silloista tavoitetta, niin olen kuitenkin voinut kokea tyytyväisyyttä siitä, että ainakin olen oikeasti yrittänyt parhaani enkä ole jättänyt kokeilematta epäonnistumisen pelossa.  Maratonien juoksemisen jälkeen olen pitäytynyt liikunnassa selkeästi mukavu