Keep it simple

Rakastan ottaa valokuvia ja sitten myöhemmin niitä katsella. Niiden äärellä palaan aiempaan hetkeen - ajatuksiin ja tunteisiin - kokemuksiin. Nyt, kun matkustaminen on lähestulkoon mahdotonta ja kuitenkin mielessä on matkan - uuden kokemisen kaipuu - poimin tähän aiemmilta matkoiltani muutaman hetken. Kesällä 2019 kävin seminaarissa Ottawassa. Niin meno- kuin myös paluumatka kestivät 24 tuntia suuntaansa. Lisää kokemuksia tästä matkasta täällä.   Warsovassa ystävän luona kesällä 2019. Tästä matkasta lisää täällä. Ja helmikuun 2019 matkasta täällä.   Venetsiassa ensimmäisellä solomatkallani syksyllä 2018. Giants Causeway Pohjois-Irlannissa on uskomaton paikka, jonne palaan. Kävin täällä syksyllä 2018 samalla matkalla, kun kävin Dublinissa. Löydät tästä matkasta lisää täällä. 

Vuosi sitten syksyllä 2019 aloitin uuden henkilökohtaisen #elämäkuntoon -projektin. Lähdin rakentamaan uudenlaista suhdetta treenaamiseen ja omasta hyvinvoinnista huolehtimiseen. Tavoitteenani oli löytää tasapaino treenaamiseen ja oppia nauttimaan siitä sekä saada kehitettyä kehoni suorituskykyä ja koostumusta parempaan suuntaan. Halusin kokonaisuutena saada itseni parempaan kuntoon - niin fyysisesti kuin myös psyykkisesti voidakseni nauttia elämästä niin paljon kuin mahdollista. Historiassani löytyi aiempia treenijaksoja, jotka olivat kuitenkin tyrehtyneet aina jossakin vaiheessa. Olin treenannut liikaa ja liian yksipuolisesti. Nyt varasin projektiin vuoden, mikä toki tuolloin tuntui kovin pitkältä ajalta. Kun nyt mietin kulunutta vuotta, on aika mennyt todella nopeasti. Minulle uusi laji - crossfit - valikoitui itselleni aika sattumanvaraisesti. Olin treffeillä, jotka eivät muutoin johtaneet mihinkään, mutta niiden aikana tuli puheeksi crossfit ja jotenkin siinä keskustelussa heräsi

Laitoin Kallion asuntoni myyntiin eikä siinä kauaa mennyt, kun oli selvillä että tulisin vaihtamaan asuinpaikkaa. Samalla päättyy yksi aikakausi meikäläisen elämässä. Paljon tuli elämää nähtyä Kalliossa asumisen aikaan ja se oli ensimmäinen ihan oma asuntoni. Kuitenkin, aikansa kutakin.  Samalla, kun olin laittanut oman asuntoni myyntiin, aloin miettiä uuden asunnon ostamista. Kävin katsomassa muutamaa, mutta sopivaa ei löytynyt. Päätin hakea työsuhdeasuntoa ja yllätykseni sain sellaisen nopeasti. Toisiaan en voi kuin ihmetellä, miten onnekas olen monessa asiassa. Nyt sitten asun täällä Kontulassa ja tutustun elämään täällä. On itse asiassa aika jännittävää löytää itsensä täältä. Olen nimittäin asunut lapsuuteni Tampereella Amurissa. Asuin tuolloin tämän Kontulan asunnon kaltaisessa 1960-luvulla rakennetussa talossa ja nykyinen asuinpaikkani tuo vahvasti mieleeni hyviä aikoja lapsuudesta ja elämisestä Amurissa. Täältä löytyy jopa vanhanajan kylmäkellari, jossa tuoksuu aivan samanlaisel

Ostin Kallion kotini pelkkien kuvien perusteella. Joku sanoi, että niin ei hyvä juttu. No, niin minä kuitenkin tein ja valintani osui aivan oikeaan. Pari vuotta on vierähtänyt täällä nopeasti ja olen ollut valintaani tyytyväinen. Kotini on pieni tai "kompakti", kuten sitä olen myös kuvaillut. Olen viihtynyt täällä mainiosti. Lähellä on keskusta ja meren ranta. Kulkiessani Hesaria ja näitä muita katuja pitkin, näen monenlaista elämää. Meillä jokaisella omanlainen. Monen monta kertaa olen tullut yöllä kävellen kotiin keskustassa juhlitun yhteisen illanvieton jälkeen. Kaikelle on kuitenkin aikansa ja paikkansa. Tässä kohtaa on aikani siirtyä täältä jonnekin toiseen maisemaan. Minne, sitä en vielä tässä kohtaa tiedä. Aika näyttää. Pakkaan jälleen kamani ja lähden katsomaan uusia maisemia. Nopeasti on mennyt aika myös #elämäkuntoon -projektissani, jonka aloitin viime vuoden elokuussa. Nykyisin treenaan kuudesti viikossa ja huomaan koukuttuneeni siihen myönteisesti. Olenkin a

Coronan edelleen lyödessä kapuloita rattaisiin, olen pitänyt liikkumista yllä pääasiassa kävellen. Niin, kerta toisensa jälkeen. Viikosta toiseen. Onni on, että pidän kävelystä. Siten se on ollut ihan luontainen keino ottaa käyttöön tässä tilanteessa. Täytyy kyllä myöntää, että kaipaan salitreeniä, mutta tilanne on nyt mikä on eikä sitä hyödytä alkaa surkutella. Mennään nyt siis näillä pelimerkeillä, jotka käytettävissä on. Ei nämäkään huonot ole.  Tänään lähdin liikkeelle jo aamusella. Mulla on täällä Helsingissä muutamia suosikkireittejäni, joita huomaan yleensä aina käyttäväni. Täältä Kalliosta on kiva lähteä kiertämään meren rantaa pitkin Merihaasta ja siitä mennä sitten Krunikan kautta Kauppatorille ja sieltä Kaivariin ja Eiraan. Sitten onkin jo seitsemän kilsaa kasassa ja voi tulla keskustan ja Töölönlahden kautta kotiin.  Tänään otin päikkärit kävelyn jälkeen. Kun siitä sitten heräsin, niin lähdin vielä uudelleen baanalle kiertämään Töölönlahden. Kyllä kelpasi ulkoilla ai

Elämme kummallisia aikoja.  Corona on astunut arkeen vaikuttaen siihen monin tavoin. Omalla kohdallani se on asettanut minut tilanteeseen, jossa aiemmat toimineet tavat tehdä asioita ovat välttämättömän muutoksen edessä. Ymmärrän, että tilanne on vakava, mutta en jää sitä liiaksi miettimään. Suhtaudun asiaan toiminnan uudelleen organisoinnin kautta. Siis, miten saan ylläpidettyä totuttuja tärkeitä asioita muuttuneissa olosuhteissa. Olen viime elokuusta lähtien tehnyt suurta elämäntapamuutosta muun muassa liikkumiseen. Olen päässyt siinä hyvään vauhtiin. Olen kokenut hyväksi käydä salilla treeneissä neljästi viikossa ja lisäksi kerran viikossa vesijuoksemassa kollegan kanssa. Liikunnasta on tullut kiinteä, nautintoa tuottava osa arkeeni. Coronan myötä sali on suljettu ja olenkin tilanteessa, jossa on mietittävä, miten saan päivittäin tarvitsemani liikunta-annoksen. Kun sali suljettiin, huomasin seuraavana päivänä kärsiväni pahasti vieroitusoireista. Päätin rauhoittaa illan asian po

Muutettua omilleni, on ruuanlaittoni ollut melkoisen vähäistä. Ja kun katsoo keittiöni varustusta, niin on voi olla vaikeaa uskoa, että olen aiemmin pyörittänyt viiden hengen taloutta. Ruokailuvälineet ovat vähäiset ja samoin myös esimerkiksi mausteet. Kun saan lapset luokseni syömään, tuovat he tullessaan ruokailuvälineitä, jotta saamme kaikki syötyä samaan aikaan.  No, pidän haasteista. Ja aivan kuten aiemmin opettelin pitämään juoksemisesta, on nyt tavoitteenani oppia pitämään ruuanlaitosta.  Tähän on johtanut ajatus siitä, että haluan mahdollisimman terveellistä ruokaa ja toisaalta olen täysin puutunut eineksiin. Sinänsä kykenen kyllä tekemään ruokaa ja uskon, että osaankin sen suhteellisen hyvin. Ainakin ruuallani on viisi henkeä pysynyt hengissä ja kasvanut hyvin. Mutta tosiaan, varsinaista paloa kokkailuun ei minulla ole ollut ainoastaan itselleni ruokaa tehdessä. Silloin kyllä, kun saan lapset luokseni syömään, kytkeytyy minussa automaattisesti päälle mammeli kokkaa -moodi ja

Tiedätkö sen tunteen, kun kuulet toisen kertovan sinulle innostuneena jostain asiasta? Kuuntelet hetken ja huomaat jo itsekin toisen innostuksen tarttuneen sinuun. Pian oletkin jo mukana jakamassa innostusta ja ideoimassa tulevaa. Olen helposti innostuvaa tyyppiä ja auliisti jaan innostustani muiden kanssa. Toisaalta innostumisessa on se riski, että aina tulee uusia innostavia asioita eikä kaikkea pysty millään pitämään matkassa mukana. Silloin tietty tulee tehtyä karsintaa ja osa asioista jää väistämättä matkasta, vaikka ne kuinka innostavia olisivatkin. Elämässä tulee eteen myös niitä tilanteita, jolloin innostus syystä tai toisesta notkahtaa, vaikka niin ei haluaisikaan käyvän. Voi vaikka käydä niin, että kun on päässyt liikkumisen virtaan, niin sairastuminen katkaisee hyvän flown tai sitten tulee muita kilpailevia tekijöitä elämään. Silloin uudelleen käyntiin pääseminen voi tuntua ylivoimaiselta. Olen tässä tahkonnut nyt puolisen vuotta uuden elämäntavan opettelemiseksi ja

Viiden kuukauden taival tehtynä. Prosessi on kyllä kiinnostava. Siinä missä kehoni oppii toimimaan tarkemmin ja tehokkaammin, myös psyyke muokkautuu samalla. Prosessin myötä olen oppinut uutta itsestäni sekä suhteestani toisiin ihmisiin ja asioihin, tekemiseen. Tuntuu, että elämäni muodostuu yhä selkeämmäksi. Elämäni tärkeät perusasiat erottuvat aina vaan vahvemmin arjen moninaisuudesta. Projektin myötä olen saanut elämääni nautintoa itseni kehittämisestä ja voittamisesta myös liikunnallisilla kentillä. Itsensä asettaminen epämukavuusalueelle voi vaikuttaa kliseiseltä, mutta oikeasti se on tuonut mukanaan minulle tyydytystä. Olen saanut huomata, että onnistuessani olen entistä vahvempi. Toisaalta, jos en saavutakaan silloista tavoitetta, niin olen kuitenkin voinut kokea tyytyväisyyttä siitä, että ainakin olen oikeasti yrittänyt parhaani enkä ole jättänyt kokeilematta epäonnistumisen pelossa.  Maratonien juoksemisen jälkeen olen pitäytynyt liikunnassa selkeästi mukavu