Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on lokakuu, 2019.

Jees, mä osaan tän

Yksinelo asettaa ihmisen uusien asioiden äärelle. Useat asiat on kuitenkin tarkoitettu opittaviksi, voitettaviksi. Ja niin, ei niiden nyt niin kovin suuria tarvitse olla, jotta niistä saa ihania onnistumisen kokemuksia. Tänä viikonloppuna yllätin itseni. Jälleen. Tein jokin aika sitten vähän sisustushommia, joiden myötä kattolamput tuli irroitettua. Niin, ja ne tosiaan jäivätkin sille tielleen. Eilen päätin, että oli tullut aika saada valot toimintaan. Heti. Tietty. En ole ikinä elämässäni kytkenyt kattovalaisinta vanhan malliseen sokeripalaan. No, mun talo on rakennettu vuonna 1929 ja täällä on ainoastaan sokeripalat. Siinä sitten miettimään, että miten homma hoidetaan. Olin kuullut joltakin, että loppujen lopuksi kytkeminen ei olisi kovin kummallista. Mutta edelleen homma vaikutti maagiselta kuitenkin. Katsoin sitten YouTube'sta videolta ohjeita, miten homma tulee hoitaa. Juu, helpolta vaikuttaa. Samanväriset johdot vaan toistensa kohdalle. No, kun tämä talo on tosiaan vanh