Keep it simple

Olen tullut treenissä uuteen vaiheeseen suhteessani boxeihin. Tähän asti olen tehnyt ne astuen jalat boxille yksitellen. Mua on kauhistuttanut edes yrittää hyppäämistä, sillä olen nähnyt miten pahaa jälkeä säärille tekee, jos ei oikein hyppy osu kohdilleen ja sääret kyntää boxin terävää reunaa. Tänään päätin kuitenkin yrittää ottaa askeleen eteenpäin tässäkin asiassa. Kokeilin puiselle 30 cm boxille hyppäämistä siten, että pidän kiinni yläpuolella roikkuvasta narusta. No, siitä ei tullut mitään. Niinpä tein liikkeen vanhaan malliin vuorotellen askeltaen. Kun sitä olin yhden kierroksen tehnyt, niin sitten huomasin salilla olevan tosi matalan boxin. Sillä ei ollut korkeutta kuin 15 cm, mutta se oli pehmeä ja ajattelin, että siitä on hyvä aloittaa. Vaikka kyseessä olikin matala boxi, niin onnistuminen tuntui hyvältä. Ja jotta ei homma käy liian helpoksi, niin ajattelin yrittää vielä vähän enemmän. Joten otin työn alle 30 cm boxin, joka sekin oli pehmeä. Ja kyllä, onnistuin siinä. Siit

Treeniä on nyt ollut sellaiset puolitoista kuukautta. On kyllä itselleni jännittävää seurata prosessin etenemistä itsessäni. Usein uusia juttuja aloitettaessa on kuherruskuukautta, jolloin kaikki on uutta ja ihanaa, valloittavaa. Sitten, kun ensihuuma haihtuu, alkaa varsinainen tekeminen. Mulla kävi tällä tavoin oman treenamiseni kanssa. Parin viime viikon ajan olin vähän kadoksissa suhteessa treenaamiseen. Toteutin kyllä treeniohjelmaa. En  kuitenkaan tunneilla oikein panostanut kunnolla, vaan pyrin pysymään mukavuusalueellani. Lisäksi tein sen virheen, että söin liian vähän. En siis syönyt makeita tai muita sellaisia mulle ei niin sopivia, mutta liian vähän hiilihydraatteja. Luulen, että nämä linkittyvät yhteen. Kun viikonloppuna tuli vielä käytyä ulkona kaverin kanssa, niin siinähän se sitten oli. Jumi. Joskus tällaisessa tilanteessa saattaa antaa tilanteelle periksi ja lopettaa koko homman ja yrittämisen. Onneksi en kuitenkaan lamaantunut, vaan nousin siitä liikkeelle ja lähd

Siirryin aktiivisen treenaamisen kauteen kuukausi sitten. Kuluneen ajanjakson aikana olen oivaltanut asioita, joita en ennen ole niinkään tullut ajatelleeksi treenaamiseen liittyvinä. Cliffs of Moher ja Atlantin valtameri, Irlanti. Olen elämässäni oikeastaan vain kerran aiemmin treenannut intensiivisesti. Kun aloitin juoksuharrastuksen, keskityin siihen kahden vuoden ajan todella antaumuksella. Tai no, ainakin ensimmäisen vuoden ajan. Osallistuin silloin maratonkouluun, johon sisältyi teoriaa ja juoksuohjelma. Lisäksi siihen sisältyi fyysisen terveydentilan seurantaa, sillä osallistuin testiryhmään. Koulutuksen aikana terveydentilaa seurattiin muun muassa verikokein ja kuntotestein. Vuoden aikana opettelin juoksemaan ja sain kestävyyttä selviytyä 42,195 kilometrin matkasta. Painoni putosi tuona aikana 20 kg. Ei huono suoritus. Nimenomaan suoritus. Tämä oli vuosien 2007 - 2008 aikana. Sen jälkeen on treenaamiseni ollut aikalailla satunnaista. Olen viettänyt kuukausien lepoka

Olen kuluneena kesänä matkustanut useammassa maassa. Matkoihin on sisältynyt monia antoisia kohtaamisia ja elämyksiä. Kun heinäkuussa palasin viimeisimmältä matkalta, ajattelin että olisin kylläinen pidemmäksikin aikaa. Huomaan nyt kuitenkin orastavia matkakuumeen oireita. Olen katsonut matkoja Norjaan, sillä haluaisin kerran elämässäni nähdä valaita.  Lisäksi odotan edelleen ensimmäiselle vaellusmatkalle pääsemistä. Eteisessä odottavat rinkka ja vaelluskengät. Ajatuksena on lähteä vaeltamaan Pohjois-Irlantiin, johon ihastuin viime syksynä. Todennäköisesti mennee ensi kevääseen, kunnes vähän pidempi matka on mahdollinen. Vaikka aika siihen tuntuukin nyt vielä pitkältä, niin  toisaalta matkoissahan on oma ihanuutensa niihin valmistautumisessa. Ja nyt syksyn ja talven aikana on hyvin aikaa keskittyä kunnon kohentamiseen uuden cross fit -lajin harjoittelun myötä. Ja hei, loppujen lopuksi aika tuntuu lentävän ihan vauhdilla kuitenkin. #keepitsimple