Syksy lienee luvattua uusien aloitusten aikaa. Niinpä minäkin kuljen tässä flowssa. Tosin siihen löytyy ihan oikeakin syy eli ajatus oman terveyden ylläpitämisestä. Olen elämässäni treenannut joskus ihan tavoitteellisestikin. Kun vuonna 2007 aloin opetella juoksemaan ja pitämään siitä, tuli vietettyä kaksi vuotta aika intensiivisesti lajia harjoitellessa. Ja kyllä, opin juoksemaan ainakin jollakin tavoin ja myös pitämään siitä. Siinä sivussa tuli rämmittyä joitakin maratoneja läpi omalla vauhdillani. Jo se, että selvisin tuon 42 km 195 metriä läpi kohtuullisella vauhdilla, oli itselleni suuri saavutus. Viimeisimmän maratonin juoksin Nykissä 2013. Sen jälkeen juoksu on ollut vain satunnaisesti repertuaariini kuuluvaa. Nyt palasin jälleen juoksun äärelle lasteni kannustamana. Lisäksi ryhdyin opettelemaan uutta lajia. Tätä uutta on toki vasta muutama kerta takana, mutta luulen, että tämä voi hyvinkin olla juuri "se juttu" mulle tällä kertaa. Olen kuullut, että cross fit on m
Arjessa olemista ja ihmettelyä.