Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on elokuu, 2016.

Lopulta oivalluksilla oman maun mukaiseksi

Ihanaa tehdä oivalluksia. Toisinaan voi viedä hyvänkin aikaa ennen kuin oivaltaa, että jotakin voi muuttaa ja tehdä toisin. Vasta tänä kesänä on lopulta syntynyt tunneside mökkiimme. Joo, olen viihtynyt täällä aiemminkin. Kuitenkin vasta tänä vuonna olen alkanut rakentaa mökistä todella meidän mökkiä. Yhdessä ollaankin miehen kanssa suunniteltu ja toteutettu remppaa täällä mökillä. Nyt tuntuu, että päivittäin tulee oivalluksia mökin remonttiin. Toisinaan eivät toimenpiteet ole suuria, toisinaan taas niiden toteutus vaatii useamman päivän työsarkan. Nyt on menossa neljäs viikko mökillä ja edelleen oivalluksia riittää tehtäväksi. Uusi työpiste Vaikka mökki ei olekaan mikään sukumökki, vaan täysin ulkopuolisilta ostettu, niin jollakin tapaa olen kuitenkin halunnut säilyttää vanhaa. Ja ehkä olen jotenkin mieltänyt, että vanhalla mökillä kuuluukin olla vanhanoloista. Viime vuonna hankin kyllä jo ensimmäiset uudenlaiset valaisimet raikastuttamaan mökin ilmettä. Kuitenkin vasta tänä k