Kun ote kirpoaa...

Viime viikolla oli muutamia aika raskaanoloisia päiviä. Kuntoprojekti ei edennyt toivotusti ja olo tuntui väsyneeltä. Tuntui, että nämä päivät eivät todellakaan olleet mun juttuni, vaikka niistä jollakin tavoin läpi rämminkin. Lojuttuani tällaisessa olotilassa jonkin aikaa, tein lopulta tilanteesta analyysin.

Tässä muutamia kriittisiä kohtia, joissa juttu taisi mennä osittain pieleen. Ensinnäkin aiemmasta poikkeava leivän mussutus ei ollut hyväksi. Toinen asia oli se, että jätin väliin säännöllisen, kunnon hikisen juoksulenkin. Kuvittelin, että työmatkan kulku pyörällä riittäisi, mutta väärässä olin. Kuntoni on sen verran noussut, ettei pyörämatka nosta kunnolla sykettä eikä tuo hikeä pintaan. Jätin juoksulenkin väliin, kun oli olevinaan kiire tai muuten ei oikein sopivaa hetkeä lenkkiin. Siinä se sitten lenkin väliin jättäminen ja kehno olo ruokkivat toisiaan. Kolmantena juttuna oli stressaavien asioiden jättäminen puhumatta. Neljäntenä oli tässä yhtälössä kasvava veto ei-niin-hyvään ruokaan.

Lopulta otin tilanteen mieheni kanssa puheeksi ja sitten jälleen itselleni oikean kurssin. Eilen menin tunnin lenkille ja se oli aivan ihanaa. Myös tietyssä, mulle sopivassa ruokavaliossa pysyminen tuntuu tässä kohtaa oikealta ratkaisulta. Toisaalta on varmasti niin, että välillä voi olla ihan hyväkin kohdata tällaisia ei-niin-onnistuneita hetkiä ... niitä jolloin ote kirpoaa. Usein olen niistä jotakin uutta oppinut. Nytkin oli jälleen aika huomata yhä uudelleen, mikä on itselle hyväksi. Joten näillä eteenpäin.

Ihanaa alkanutta viikko Sinulle!

Kävin muuten perjantaina Ateneumissa katsastamassa vaikuttavat näyttelyt. Oman kokemukseni perusteella voin suositella niihin tutustumista. Sen päälle oli hyvä käydä ihanalla lounaalla ja nauttia vielä siihen päälle makoisat jälkkärit.













Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Elämä on hyvää ja kaunista

Kuuden kilsan treeni alkakoon

Harmaakiven pientilalla kaikki hyvin