Tuoksujen ja makujen maailma







Lopetin makean eli makeisten, keksien ja pullien syömisen viisi viikkoa sitten. Niiden tilalle on löytynyt muita ihanuuksia - makuja ja tuoksuja.Yksi näistä on maustettu kahvi, jota on mukava keittää päiväkahviksi vapaapäivinä. Jo pelkkä kahvin tuoksu tuottaa mielihyvää.

Myös salaateista on löytynyt ihanuuksia kuten tämä salaatti, jossa on valmiiksi sekoitettuna jääsalaattia, friseesalaattia, paksoita, thai-basilikaa ja tatsoita. Tässäkin jo pelkkä tuoksu tuo ihanaa oloa. Salaattiin kun yhdistää vielä kinkkua ja vuohenjuustoa on makuhermoja kutkutteleva herkku valmis.



Iltapalaksi on herkkuna luonnonjukurttia, johon pilkottu sekaan banaani. Ja koska teen aamuisin smoothien, jossa on banaania, avokadoa ja tuoremehua, tuntuu että näitä raaka-aineita saa kantaa kaupasta kotiin useamman kerran viikossa. Tuntuu muuten paljon mukavammalta puputtaa näitä kuin makeaa niiden sijaan.

Tänään tein pitkästä aikaa paistettuja silakoita. Helppoa hommaa niiden teko. Pyöritellään kananmunassa sekä jauho-mauste seoksessa ja paistetaan pienen rasvamäärän kera. Lopuksi voi vielä ripauttaa päälle sopivan määrän sitruunamehua.





Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Elämä on hyvää ja kaunista

Kuuden kilsan treeni alkakoon

Musta