Ei niin sujuvaa matkantekoa - perillä kuitenkin


Tässä kertomus ei niin sujuvasta matkasta.

Ensiksi kävin päivällä alkukartoituskäynnillä uudessa yhteistyökunnassa, ja sitten lähdin ajamaan hyvällä fiiliksellä kohti Helsinkiä. Autoon oli pakattuna materiaalia messuille vietäväksi.

Nurmijärvellä auton tankkaus ja ei kun takaisin baanalle. Yhtäkkiä kuului hirveä humahdus oikealta puolelta takaosasta. Ensimmäiseksi katse taustapeiliin ajatuksella voi v…. putosiko kyydistä edellisenä päivänä katolle kiinnitetty suksiboxi. Ei ainakaan takana tulevat autot näyttäneet hiljentävän. Kurkistin sitten  etulasiin – joo siellä se boxi on paikallaan. Olisiko voineet kiinni jääneet lumisohjot pudota? Hetken päästä kuitenkin ohjaus alkoi täristä ja ei muuta kuin peilillä katse alas … varmaankin siis takapyörä räjähti. Siispä seuraavasta rampista sivuun ja tilannetta tarkastamaan hätävilkut päällä. Juu, takapyörähän se pas… na. Siinä sitten hätäsoitto miehelle ”mitä mä teen?”. Varapyöräähän ei autossa tietenkään ollut, enkä olisi sitä kyllä osannut vaihtaakaan. Ei muuta kuin soitto hinausfirmaan, että ”tulkaa mut pelastamaan”. Yritin joitakin maamerkkejä siinä raapia itseni ja autoni paikallistamiseksi. Arvoin sitten siinä mihin pitäisi hinata. Tampereelle olisi pitkä matka, eikä kotonakaan vararengasta vaihdettavaksi. Paikallinen hinuri ehdotti hinausta Nurmijärvelle. Rengasliikkeethän oli tietenkin menneet vartti sitten kiinni, joten korjaus ei enää samana päivänä onnistuisi. Auton ja itsen siirtäminen Nurmijärvelle ei olisi voinut vähempää kiinnostaa. Siitä sitten soittamaan Vianorin päivystävään puhelimeen, että missä on Helsingin keskustaa lähin liike. Sopivalta paikalta löytyi yksi ja sain ohjeet miten siihen voi auton jättää aamua odottamaan. Sovittiin sitten hinausfirman kanssa, että hakevat Helsingin autolla minut ja autoni ja kuljettavat meidät tähän liikkeeseen Helsinginkadulle. Siinä sitten odottelemaan autoa paikalle. Kun onnettomuushetkestä oli kulunut 1 ½ tuntia, sain Falckin pelastajan paikalle ja lähdimme kohti Helsinkiä. Täytyy muuten sivujuonteena mainita, että tuon 1 ½ tunnin aikana autoja kuljettajineen valui ohi todella lukuisia, kun oli töistä palaamisen aika. Kuitenkin yksi ainoa ohikulkeva lenkkeilijä kävi kysymässä saanko jo apua. Kiitin kysyjää, ja totesin avun olevan tulossa. Se siitä tielle jääneen auttamisesta. Tosin - ei siinä mitään olisi ollut tehtävissäkään. Kaikeksi onneksi autooni oli otettu vakuutus hinauskulujen kattamiseksi.

Matkalla kyydissä Helsinkiin kerroin olevani matkalla messuille ja että voisin vielä tavarat klo 20 asti messupaikalle. Selvittelin siinä rampilla odottaessani jo paikallisen taksinkin numeron ja ajattelin ainakin sillä tavoin selviävänä määränpäähän rengasliikkeestä. Kuljettaja oli kuitenkin täyden palvelun mies ja lupasi vielä minut ja pakaasini messupaikalle. Ehtisimme sinne hyvin vielä ennen kello kuin kello olisi 20.

Hinausauton kuljettaja oli kyllä päivän todellinen sankari. Vei minut ja auton määränpäähän, ja laski vielä auton rengasliikkeen rampilta alas ovelle sekä kantoi autoni perästä pakaasini hinausautoon. Siinä sitten jäi meikäläinen ja pakaasini Finlandia-talon ovelle hinausauton kyydistä. Totesin kuljettavan olevan tässä tilanteessa korvaamaton. Jos olisi tiennyt miten muutoin  kuin sanallisesti olisin kuljettajaa, niin olisin kiittänyt. Karkkipussin olisin antanut, mutta kun olin sen siinä odotellessa korkannut, en sitten viitsinyt sitäkään kuljettajalla tarjota henkilökohtaiseksi palkkioksi.

Kun siinä sitten hain Finlandia-talosta sopivaa ovea, huomasin lähistölle olevan oven olevan jo lukossa. Mitä ?? Vielä piti olla aikaa vielä tavaroita sisälle. Tapani mukaan en kuitenkaan luovuttanut, vaan pälyilin oven takana ja sain huoneessa olevan järjestyksenvalvojan tulemaan ovelle. Kysyin, että mistä tuonne sisälle pääsee, kun vielä pitäisi olla aikaa viedä tavaroita sisälle. Järjestyksenvalvoja totesi, että ei kyllä se oli vaan kello 19 asti. Kello oli nyt noin 19.10. Sanoin, että eikös se ollut klo 20 asti. ”Ei, kyllä se oli kello 19 asti” totesi hän. Olin siis Finlandia-talon ulkopuolella tajuttoman painavan täyteen pakatun ison matkalaukun, repun ja treenikassin (lue vaihtovaatteet) sekä kahden painavaa materiaalia sisältävän laatikon kanssa. Ja todellakin… olin nyt omien jalkojen varassa. Mietin siinä hetken, alanko kaivaa laukusta messuinfopapereita asian tarkistaakseni. Ajattelin kuitenkin, että nyt ei parane hukata hetkeäkään ja kysyin voisinko jättää tavarani jonnekin huomista odottamaan. Totesin myös olevani jalkaisin liikkeellä. Järjestyksenvalvoja katsoi hetken minua ja pakaasejani ja sanoi, että voi vielä tavarat messuinfoon. Ehkä habitukseni oli jo tässä kohtaa päivää melko lailla rispaantunut ja surullisen näköinen. Sitten vaan tavaroita sinne infopisteeseen kuskaamaan. Hississä totesin oven avaajalle kohdanneeni matkalla Helsinkiin sen verran epäonnea ja koettelusta, että olisin varmaan seuraavaksi ruvennut poraamaan, jos en olisi sisälle päässyt. Järjestyksenvalvoja totesi siihen, ”no joo varmaan ihan hyvä, että pystyy vähän tällä tavoin joustamaan” tai jotain siihen suuntaan.

Kun tavarat oli viety infopisteelle lähdin suunnistamaan kohti hotellia. Kun lopulta pääsin hotellille navigaattorin ohjeiden mukaan tarpoen, katsoin paperista että juupa juu siellähän se luki klo 20 asti. Kävin sitten lähimmästä mäkkäristä hakemaan purilaisen iltapalaksi ja palasin hotellille. Kaivaessani repusta tietokonetta, oli jotakin räjähtänyt myös repussa, sillä tietokone oli keltaisen jauheen peitossa. Sitä sitten putsaamaan. Kun vielä illalla viimeiseksi yöpaitaa vaihtaessani huomasin rintaliivin tukikaaren tunkeneen itsensä vakipaikastaan ulos – en voinut muuta kuin todeta ”ei oo todellista”. Sinänsä pieni asia, mutta jotenkin niin piste kuluneen päivän tuurille.

Aamulla köpöttelin edellisen päivän muistijälkiä seuraten messupaikalle. Soitin myös rengasliikkeeseen, että laittaisitteko jonkun hyvän käytetyn renkaan siihen räjähtäneen tilalle. No, niiltä oli tietenkin juuri eilen haettu käytetyt renkaat varastosta – tietenkin. Sitten vaan uutta rengasta tilalle, ja hinta alimmillaan 200 euroa. Joo se sitten kiitos. Kun messut olivat ohi, totesin tavaramäärän jonkin verran vähentyneen ja siitä rohkaistuneena päätin kävellä rengasliikkeeseen. Matkaa olisi sellaiset 1 ½ kilometriä. Kyllä siinä kuitenkin meinasi usko loppua, sillä matkalaukku oli kuitenkin edelleen todella painava, kun olin yhden laatikon jäljelle jääneen sisällön siihen tyhjentynyt. Myös repun ja treenikassin sisältö olivat luonnollisesti pysyneet ennallaan. Siinä sitten nämä kaikki ja roll-uppi heiluen taapersin otsa hiessa kohti Linnanmäkeä, jonka lähellä rengasliike sijaitsi. Ja paino sanan MÄKEÄ kohdalla. Onneksi kuitenkin aikaa oli riittoisasti, sillä liike menisi kiinni vasta kello 17. Jos olisin kyennyt (lue jaksanut) olisin ottanut kauniista merenrannasta maisemakuvia, mutta en sitten kuitenkaan alkanut kaivaa kameraa esiin, vaan päätin panostaa kaiken energiani rengasliikkeen selviytymiseen. Ja meikäläinen ei ihan hevillä heitä hukkaan hyvän kuvan nappaushetkeä.
Lopulta pääsinkin perille ja voin kertoa, että tyytyväisyydelläni ei ollut määrää nähdessäni autoni siinä jälleen ajokunnossa. Tiesin, että minulla olisi jälleen renkaat alla ja matkanteko olisi itsenäistä. Sitten vaan rengasta maksamaan ja laittamaan pakaasit autoon, jonka jälkeen nokka kohti kotia. Ja nyt kotona elossa ja onnellisena. Jes.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Elämä on hyvää ja kaunista

Kuuden kilsan treeni alkakoon

Musta