Elämä on kaunis.

Kun elämä paiskoo, voi tuntua ylivoimaiselta jaksaa tehdä matkaa eteenpäin aina uusien vastoinkäymisten pompsahtaessa naamalle kerta toisensa jälkeen. Tuleen voi jäädä helposti makaamaan. Ei vaan jaksa enää yrittää, koska kokemus on osoittanut, että aina tulee kuitenkin uutta rapaa niskaan. Jossakin kohtaa kamelin selkä katkeaa, ja tällöin tuska ja epätoivo voi vallata mielen. Vaikka murheet ovatkin suhteellisia, voi olla vaikeaa itse syvässä suossa kahlatessaan vaikea suhtautua ymmärtävästi toisten sellaisiin huoliin, jotka tuntuvat itsestä kovin pinnallisilta. "Et oo tosissas" - tekisi mieli sanoa.

Paskan määrä on vakio - uskon. Tämä tuo toivon siitä, että kun rapaa roiskuu niskaan riittävästi, täytyy tulla myös auringonpaistetta jossakin kohtaa tauluun. Olen jo aiemmin todennut, että tuleen ei sitten kuitenkaan ole hyvä jäädä makaamaan. Täytyy vaan jostain löytää pienen pieniäkin toivon kipinöitä ja suunnata katseensa tarmokkaasti kohti aurinkoa. Mantrani on, että kaikella on tarkoituksensa ja kun vaan jaksaa yrittää, niin lopulta se palkitaan.

Olen päättänyt nyt ottaa suunnan kohti aurinkoa - nähdä ympärilläni olevan kauneuden ja ottaa oman osani auringosta. Turha on jäädä murehtimaan sellaista, mitä ei voi muuttaa. Tämän sijaan tulee pyrkiä keskittymään tekemään sen, mitä voi. Omiin rakkaisiin liittyvissä murheissa vaan on niin hemmetin vaikeaa hyväksyä elämän repaleisuutta, kun rakkailleen toivoo vain kaikkea hyvää elämään. Mutta yrittää täytyy myös elämän repaleisuuden hyväksymisellä. Miten se sanotaankaan, että saada "tyyneyttä hyväksyä asiat, joita en voi muuttaa, rohkeutta muuttaa ne jotka voin ja viisautta erottaa nämä kaksi toisistaan". Joten, näillä mennään.

Kuvassa on makustelua jo ennakkoon ensi viikosta, jolloin aion jälleen nautiskella kävellen tehtävästä työmatkasta upeassa ympäristössä luonnon helmassa. Elämä on kaunis.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Elämä on hyvää ja kaunista

Harmaakiven pientilalla kaikki hyvin

Kuuden kilsan treeni alkakoon