Nykin mara - enää 92 päivää starttiin

Enää 92 päivää ja sitten on startti New Yorkin maratonilla.

Alkaa jo vähitellen jännittää tämä reissu, jota on odotettu useamman vuoden ajan. Mutta niinhän se on, että kunhan jaksaa vaan yrittää, niin kyllä sen lopulta saa mitä haluaa. New Yorkin maraton on varmasti yksi niistä juoksutapahtumista, joihin monet haluavat jossakin kohtaa elämäänsä osallistua ja joista jää hyviä muistoja. Juoksureitti kulkee monen eri alueen läpi ja yli siltojen. Juoksijoita mukana ties kuinka paljon.

Hain lotteryssä juoksulupaa jo vuonna 2010 ja onnistuin arvonnassa heti ensi yrittämällä. Kaverilla ei kuitenkaan käynyt yhtä hyvä tuuri tuolloin, eikä seuraavana kolmena vuonna. Kuitenkin neljännellä yrittämällä myös kaverille juoksulupa irtosi, ja tässä sitä nyt sitten ollaan kumpikin lähdössä maralle.

Näistä yhdessä tehdyistä juoksumatkoista on repussa mukavia muistoja. Ollaan käyty yhdessä Tukholmassa, Amsterdamissa, Maarianhaminassa, sekä Suomessa muutamissa paikoissa. Juoksutapahtumissa on oma mukava
Amsterdamissa 2009
fiiliksensä, kun juoksijoiden kesken on vahva yhteisyyden fiilis ja ilmassa on jännitystä. Kun näkee lopulta maalin ja tavoittaa sen sekä saa mitalin, on ihan voittajan fiilis. Juoksutapahtuman jälkeen näkee ympärillään muitakin huonojalkaisia, joiden tunnistaa selkeästi olleen samalla matkalla.

Amsterdam 2009

En ollut juossut ennen vuotta 2007, jolloin menimme kaverin kanssa Varalan Maratonkouluun Tampereella. Siinä sitä sitten opeteltiin juoksua, harjoitteluaikataulussa pysymistä ja hermojen hallintaa osana juoksua. Sinä talvena tuli rämmittyä räntäsateessa, koska reeniohjelmassa oli merkittynä reenikerta. Kun Maratonkoulu oli käyty, mentiin Varalan Maratonopistoon seuraavaksi vuodeksi. Tuolloin juoksu ei enää ollut ihan niin uusi asia, ja harjoittelunkin otti vähän rennommin. Ollaan kaverin kanssa tässä odoteltu, että milloin tulee tuo Maratonyliopisto. Ei ole vielä tuollaista tullut. Onneksi kuitenkin on tullut liityttyä Varalan Maratonklubiin. Maratonjuoksussa itselleni on pääasia se, että selviän maaliin, ennen kuin maali suljetaan. En siis ole niitä juoksijoita, jotka juoksevat henkensä edestä jalat krampaten. Voisihan sekin olla tyydytystä tuottavaa, mutta meikäläisen heikolla juoksuhistorialla voin sanoa, että jo maaliin selviytyminen 42,195 kilometriltä on saavutus. Paras aikani onkin 5 tuntia 17 minuuttia, ja minulle se riittää. Mutta kyllä tuollakin ajalla täytyy pitää hermonsa hallinnassa, kun väsymys jossakin kohtaa iskee ja matkaa maaliin on vielä riittävästi. Lisäksi esimerkiksi Amsterdamin maratonilla alkumatka piti pistää meikäläisen perusnopeutta nopeammin, jotta sai jatkaa matkaa. Haasteita siis riittää. Ja lopulta, kaipa juuri se onkin tämän homman suola. Itsensä voittaminen.

Juoksu on kyllä niin puhdistavaa. Siinä saa tuuletusta kroppa ja mieli. Ei sitä nyt aina oikein niin huvittaisi lenkille lähteä, mutta sitten kun on lähtenyt ja palaa lenkiltä takaisin, niin kyllä se fiilis on mannaa. Toki välillä tulee päiviä, jolloin lenkki ei todellakaan luista, mutta onneksi näitä kuitenkin vain toisinaan. Olen kyllä itse Maratonkoulun jälkeen ollut vähän sellainen tuurijuoksija, eli on tullut vietettyä siestaa pidempiäkin aikoja juoksukausien välillä. Nyt laskeskelin, että juoksuun on aikaa vajaa 15 viikkoa, joten ajattelin aloittaa reenikauden. Tällä viikolla onkin tullut mentyä jo muutamia lenkkejä, ja täytyy sanoa, että ei kyllä tullut aloitettua reenikautta päivääkään liian aikaisin.

En ole aiemmin käynyt New Yorkissa, mutta nyt on kivaa päästä katsomaan, mitä kaikkea sieltä löytyy ja millainen se on. Kun jaksan vielä viettää kunnon reenikauden, on matka varsinainen palkinto uurastuksesta. Joten lenkille hus hus...

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Elämä on hyvää ja kaunista

Kuuden kilsan treeni alkakoon

Musta