Siirry pääsisältöön

Elämä on mukavaa, kun uskaltaa elää!

Onpahan vierähtänyt aikaa viime päivityksestä :) No, täällä ollaan jälleen.

Tää on kyllä käsittämätöntä millä tavoin sitä voi mennä laidasta laitaan monessa asiassa. Puhutaan nyt vaikka vaatetuksesta tai menosta elämässä ylipäänsä. Toisina päivinä on ihan liekeissä mukana monessa ja toisina päivinä taas ei voisi vähempää kiinnostaa nää asiat. No, täytyy repiä irti ilo näistä eri vaiheista. Kai niillä kaikilla on jokin merkitys.

En ole viime vuosina ihan hirveesti panostanut vaatetusasioihin. Tein kuitenkin joitakin viikkoja sitten päätöksen tehdä muutoksen elämääni näissä asioissa. Lielee aika yleinen ilmiö meikäläisen ikäisillä naisilla. Nyt onkin ollut ilo huomata se innostus, joka liittyy vaatteisiin ja jopa kenkiin. Sitä on aiemmin pitkälle tullut tallattua yleensä samoja polkuja silleen, että sitä on muutama kenkäpari vahvassa käytössä. Kyllähän niitä korkokenkiä on aikanaan tullut haalittua kaappiin, mutta sinne ne sitten on jääneetkin. No, nyt kävin ostaan ihkut korkkarit, jollaisia en ole aiemmin edes katsonut kaupassa. Nyt on korkoa 10 senttiä, joten melko revittelyä meikäläisellä :)Nyt vaan sitten odotellaan sopivia kelejä tai sopivia juhlia, joissa niitä voi käyttää. Kävin myös ostaan uuden mieleiseni kellon, jollaista olen jo kuukausia haaveillut hankkivani. Vaikka kyseessä onkin rahalla tehtävät hankinnat, niin täytyy myöntää, että kyllä ne vaan tekee kivaa. Eihän se rahalla hankittava kiva voi korvata mielen mukavaa tasapainoista oloa yksinään. Täytyy kuitenkin myöntää, että rahalla hankittava kiva täydentää mukavasti mielen hyvää oloa. Miksei hankkisi itselleen kivaa, kun siihen kerran on mahdollisuus. Mistä sitä kukaan tietää mitä huominen tuo tullessaan. Huomenna voi olla jo myöhäistä monelle tekemiselle.

Musiikki on elämässäni todella tärkeää. Pidän monenlaisesta musiikista. Jos en päivän aikana kuule musiikkia, ei se ole hyvä juttu. Kun kuulen hyvän biisin, tuo se jo itsessään mukavan fiiliksen. Selatessani Spotifya löysin Jukka Pojan Potentiaalia. Olen ollut vähän skeptinen tämän laulujen suhteen viime aikoina. Kuitenkin Potentiaalia-biisissä puetaan sanoiksi tämänhetkinen mielentilani - Elämä on mukavaa, kun sen uskaltaa elää!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kokemuksia Pori Jazz -festivaaleilta

Pori Jazz -festivaali järjestettiin tänä vuonna jo 55. kertaa nyt heinäkuun 8. - 16. päivänä. Kahtena edellisenä vuonna tapahtuma on jouduttu perumaan koronapandemian takia.  Syystä tai toisesta minun ei ole koskaan aiemmin tullut  lähdettyä kokeilemaan tätä tapahtumaa. Nyt kuitenkin innostuin osallistumaan ja hyvä niin. Enemmän tietoa tapahtumasta löydät  tapahtuman kotisivuilta . Ennakkovalmisteluja Katsoin sääennustetta muutama viikko ennen tapahtumaa ja sää näytti lupaavalta. Mitä lähemmäksi tapahtuma tuli, sitä huonommalta alkoivat ennusteet sään suhteen näyttää. Lopulta oli todettava, että ehkä mekko ei sitten kuitenkaan ole paras asuvalinta. Lähtöä edeltävä päivä menikin sitten tehtäessä ennakkovalmisteluja, kun piti lähteä hankkimaan vesisateen kestäviä kamppeita. Kävin ostamassa keltaiset kumpparit ja sadeviitan. Päädyin hankkimaan myös vedenkestävän pussukan, johon voin laittaa kuivuutta edellyttävät jutut, kuten puhelimen latausjohdot ja vara-akut. Hankkiessa edellisellä ker

Ensimmäinen kuukausi paketissa - jännittävää menoa Skotlannissa

Ensimmäinen kuukausi saarella on ollut jännittävää aikaa. Tuntuu, että ajatukset ja tunteet ovat hypänneet vauhdikkaasti kulkevan vuoristoradan vaunuun ja painattaneet menemään kaihtamatta antautumista yllättäviinkin nousuihin ja laskuihin.  Itselleni tämä on ensimmäinen kerta, kun asun ulkomailla. Ja ehkä juuri se tekee tästä omalta osaltaan itselle spesiaalin. Ja kun vielä on täällä yksin, niin on koko paketti itsellä hallussa pidettävänä. Edelleenkin huomaan välillä ihmetteleväni sitä, että olen lopulta päässyt tätä pitkäaikaista haavettani todeksi elämään.  Vauhdissa on siis pysytty. Onnistuneesti. Täytyy myöntää, että jo kuukauden aikana on elämyksiä kertynyt paljon. Parin viime viikon aikana olen ymmärtänyt olevani melkoisen kokemuksen äärellä. Pääsen aitopaikalta kokemaan, millaista on olla uudessa paikassa ja kulttuurissa siihen täysin ulkopuolelta saapuneena erilaisia asioita hämmästellen ja ihmetellen.  Huomaan, että itselleni oli ensiksi tärkeää rakentaa ihan perusjuttuja, k

Ihmisen läheisyyden kaipuu

Ympärilläni on paljon läheisiä, rakkaita ihmisiä. Heidän kanssaan saan jakaa elämän iloja ja suruja, arkea ja juhlaa. Se ei kuitenkaan sulje pois toisenlaista ihmisen, parin läheisyyden tarvetta. Toisen ihmisen kosketuksen tarvetta. Eron jälkeen olen paljon miettinyt uuden parisuhteen tarvetta. Haluanko sellaisen ja jos haluan, niin millaisen? Kun jää pois parisuhteesta yli 30 vuoden jälkeen, on ollut paljon opeteltavaa yksin olemisessa sekä omasta suhteesta uuden parisuhteen muodostamiseen.  Oman taustani vuoksi minun on vaikeaa ymmärtää, miten osa ihmisistä kykenee siihen, ettei heillä ole milloinkaan parisuhdetta. Tavallaan arvostan heitä siitä, että he pystyvät tähän heidän omana valintanaan. Toki aina se ei ole ihmisen oma valinta. Koen itseni sellaiseksi, joka kuitenkin lopulta kaipaa parisuhdetta. Toki olen omana itsenäni kokonainen, mutta jokin minussa kaipaa toista ihmistä lähelleni. Voi olla, että jossakin kohtaa elämääni ei tätä kaipuuta enää ole. En tiedä vielä. Vai